Hyrox kilpailu

Kilpailumatka ilmoittautumisesta maalikorokkeelle

Virallisen Hyrox-kilpailun suorittaminen tai oman aikaisemman ajan parantaminen on useimmille hyrox-harjoittelun tavoite. Toki lajia voi myös harrastaa vain oman kuntotasonsa parantamiseksi, ilman ajatusta kisoihin osallistumisesta. Kilpailutapahtuma on kuitenkin upea elämys ja suosittelen vahvasti jokaisen käydä se ainakin kerran kokemassa. Käyn tässä läpi koko prosessin ilmoittautumisesta maalikorokkeelle ja vähän siitä eteenpäinkin, jotta kynnys kisoihin osallistumisesta laskisi ja saisit hyviä käytännön vinkkejä kisoihin valmistautumisesta sekä itse kisan suorittamisesta.

Ilmoittautuminen

Virallisiin hyrox-kilpailuihin ilmoittaudutaan hyrox.com-sivuston kautta. Kilpailupaikat julkistetaan yleensä hyvissä ajoin eli yli puoli vuotta ennen kisoja. Itse kilpailuun ilmoittautuminen avautuu noin 4-5 kuukautta ennen kilpailua. Hyrox:sta on tullut niin suosittua, että varsinkin useat Brittien sekä Keski- ja Etelä-Euroopan kisat myydään hetkessä täyteen. Jotta saisit haluamasi kisaliput, kannattaa hyvissä ajoin katsoa itselle sopiva kisa sekä seurata tarkasti, milloin ilmoittautuminen avautuu. Kisalipun hinta on yleensä vähän yli 100€, mutta tarkka hinta määräytyy yleensä kyseisen maan hintatason mukaan.

Lennot ja majoitus kannattaa varata heti sen jälkeen kun on saanut ostettua liput kisaan. Yleensä lentojen hinnat nousevat mitä lähempänä matkustuspäivä on. Yleisesti on järkevää saapua kisakaupunkiin ainakin kisaa edeltävänä päivänä, jotta mahdollinen lennon myöhästyminen ei estä kisaan osallistumista. Majoitusta varattaessa kannattaa selvittää, että missä tarkalleen kisat pidetään ja miten sinne pääsee. Kilpailupaikka on harvemmin aivan kaupungin keskustassa. Riippuen siitä, että viipyykö kaupungissa pidempään, voi miettiä, että kannattaako ottaa majoitus lähempää keskustaa kuin kilpailupaikkaa.

Harjoittelu

Optimaalisessa tapauksessa kisoihin valmistava harjoittelu on nousujohteista alkaen peruskunnon rakentamisesta jatkuen intensiteetin lisäämiseen ja viimeisenä lajinomaiseen harjoitteluun. Todellisuudessa asiat eivät aina mene niin kuin on suunnitellut, joten sairauksien, loukkaantumisten ja elämän vuoksi harjoittelujakso harvoin on täydellinen. Sen ei pidä antaa masentaa tai estää kisareissua vaan pyrkiä muokkaamaan harjoittelua tilanteen mukaan ja yrittää tehdä treenit niin hyvin kuin mahdollista. Aika usein kisamatkalle lähdettäessä on tunne, että ei ole niin hyvässä kunnossa kuin pitäisi olla, mutta siitä huolimatta kisoissa voi suoriutua paremmin kuin odottikaan.

Kisamatka

Riippuen matkan pituudesta sekä kohdemaan sääoloista, kannattaa miettiä, että pärjäisikö reissun vain käsimatkatavaroilla vai pitääkö ottaa myös isompi matkalaukku mukaan. Joka tapauksessa kannattaa kaikki kisavarusteet pakata käsimatkatavaroihin mahdollisen laukun häviämisen varalta. Itse kisaa varten tarvitset urheiluvaatteet, joilla kisaat, kisakengät sekä mahdollisesti rannehikinauhan ja sykevyön. Kannattaa myös ottaa mukaan kisapaikalla oleskeluun rennot päälivaatteet.

Lukuunottamatta Suomessa järjestettäviä kisoja, kisamatka alkaa yleensä matkalla Helsinki-Vantaan lentokentälle. Sinne kannattaa saapua vähintään pari tuntia ennen lennon lähtöä, sillä ikinä ei voi tietää, miten pitkät jonot turvatarkastukseen on. Jos et syönyt juuri vähän aikaisemmin niin kentällä kannattaa syödä kunnon ateria sillä seuraavaan ateriaan voi mennä hyvinkin pitkään. Lisäksi koneeseen kannattaa ottaa mukaan pientä naposteltavaa, jotta energiatasot pysyvät ylhäällä.

Kohdemaassa yleensä ensimmäisenä yritetään selviytyä kaupungin keskustaan ja siellä majoituspaikkaan. Melkein välittömästi kun on saanut kamat vietyä huoneeseen kannattaa lähteä etsimään jotain syötävää. Toki fiksu reissaaja on jo etukäteen selvittänyt hyvän ravintolan lähettyviltä. Suosittelen hyvin hiilaripitoista ruoka-annosta eli käytännössä pastaa tai risottoa. Kisaa edeltävänä päivänä ei kannata kävellä koko päivää ympäri kaupunkia vaan jos tuntee pakonomaista tarvetta liikunnalle niin voi käydä lyhyellä ja kevyellä lenkillä. Suosittelen ottamaan puhelimen mukaan, ettet eksy. Selvitä viimeistään edellisenä päivänä, että mistä, monelta ja millä kulkuneuvolla lähdet kisapaikalle. Varaa matkaan ylimääräistä aikaa mahdollisille viivästyksille ja eksymisille. Kilpailupaikat ovat usein messuhalleja, joten sinne on melko varmasti hyvät yhteydet julkisilla liikennevälineillä.

Kisatapahtuma

Loistavaa, olet selvinnyt kisapaikalle hyvissä ajoin pari tuntia ennen omaa lähtöaikaasi. Käy ilmoittautumassa reksiteröintipisteellä ja saat sieltä kilpailijarannekkeen, kisanumeron kyynärvarteesi sekä ajanottosirun kiinnitysremmeineen. Kilpailijanumerosi neljä ensimmäistä numeroa ilmaisevat lähtöaikasi. Tämän jälkeen sinulla on hyvää aikaa tutustua kisa-areenaan. Olet tietenkin etukäteen tutkinut kilpailusivuilta löytyvää kilpailukarttaa, mutta on hyvä käytännössä käydä katsomassa, että mistä mennään mihinkin. Samalla voit seurailla muiden kilpailijoiden suorituksia. Ehdottoman tärkeää on olla selvillä montako kierrosta tulee juosta lajien välissä. Usein ensimmäinen ja viimeinen juoksu ovat eri pituisia kuin muut. Yleensä on niin, että voit viedä tavarasi säilytykseen siinä vaiheessa kun omaan lähtöaikaasi on alle tunti. Narikkaan saattaa olla pitkähkökin jono, joten vie kamasi sinne hyvissä ajoin ennen lähtöä. Muista kiinnittää ajanottosiru toiseen nilkkaasi!

Suosittelen lämmittelemään hyvin jo ennen kuin menet itse lämmittely/lähtöalueelle. Käy juoksemassa messuhallin ulkopuolella tai jos se ei ole mahdollista niin yritä löytää jostain tilaa ottaa kevyitä spurtteja. Pidä huoli, että siirryt viralliselle lämmittelyalueelle viimeistään 20 minuuttia ennen lähtöaikaasi. Siellä on usein ruuhkaa ja suurin osa laitteista ja välineistä varattuja, mutta odottele rauhassa vuoroasi ja tee jotain vähän mikä tuntuu hyvälle. Tässä vaiheessa pitäisi olla jo varsinainen lämmittely suoritettu ja kyseessä on enemmän kisaan fiilistely. Usean kisan jälkeen lämmittelyyn syntyy rutiini, joka auttaa hallitsemaan kisajännitystä.

Lämmittelyalueelta siirrytään lähtötunneliin. Lähtöryhmiä on 10 minuutin välein, joten lähtötunneliin pääsee siirtymään heti sen jälkeen kun edellinen ryhmä on sieltä startannut. Suosittelen menemään sinne vasta kun lähtöön on noin 5 minuuttia aikaa, koska tunnellissa seisoskelu on melko tylsää. Nyt on se hetki käsillä, jota varten olet harjoitellut monta kuukautta ja lukemattomia tunteja, joten nauti hetki mahtavasta tunnelmasta ja kisajännityksestä, sillä kohta se lähtee.

Kilpailu

Kilpailun kulku on aina samanlainen riippumatta kisapaikasta. Lajipisteiden suorituspaikat sekä juostavien kierrosten määrät vähän vaihtelevat kisa-alueen koon ja muodon mukaan, mutta yleensä lajipisteet ovat jotakuinkin numerojärjestyksessä lukuunottamatta wall ballia, joka saattaa olla jopa eripuolella juoksurataa.

hyrox kilpailu run

1 Juoksu

Kilpailu starttaa juoksulla, joka lähtöpaikan sijainnin mukaan voi olla pidempi tai lyhyempi kuin muut juoksut. Juoksuradan reunalla on jossain kohtaa iso näyttötaulu, josta juoksun aikana pystyy katsomaan, että pitääkö vielä juosta lisää vai mennä seuraavaksi suorittamaan lajipistettä. Juoksuradan sisäreunalla on IN-kaari, jonka kautta poistutaan radalta. Juoksuradan ja suorituspaikkojen välistä aluetta kutsutaan roxzoneksi ja sen koko voi vaihdella suurestikin eri kisoissa.

hyrox kilpailu skierg

2 SkiErg

Ensimmäinen suorituspaikka on skierg ja pitää löytää sen niminen kaari, josta mennään ensimmäiselle lajipaikalle. Juokse eteenpäin kunnes tuomari osoittaa sinulle suorituspisteesi ja voit alkaa oman hiihtosuorituksesi. Kun saat kilometrin matkan hiihdettyä, nosta kätesi pystyyn ja odota, että tuomari tulee antamaan sinulle luvan jatkaa matkaasi. Muista lähteä eri suuntaan kun mistä tulit hiihtolaitteelle, koska sieltä menee uloskäynti roxzonelle. Etsiydy OUT-kaaren alitse, kun haluat taas lähteä juoksuradalle. Juomapisteet sijaitsevat yleensä ainakin out-kaaren läheisyydessä.

3 Juoksu

hyrox kilpailu sled push

4 Sled Push

Kelkantyönnössä ja -vedossa siirtymät ovat melko pitkät johtuen suorituspaikkojen isosta koosta. sinun tulee käyttää sinulle osoitettua kelkkaa ja työntää se neljä kertaa radan päästä päähän. Pidä huoli, että päädyissä työnnät koko kelkan viivan yli. Kun olet työntänyt vaaditun matkan voit jatkaa matkaasi. Muista taas lähteä eri suuntaan kuin mistä tulit.

5 Juoksu

hyrox kilpailu sled pull

6 Sled Pull

Kelkanvedossa on erittäin tärkeää, ettet astu vetoboksin etu- tai takaviivalle, sillä kahdesta tälläisestä virheestä tulee jo 15s aikarangaistus (jos tuomari siis huomaa). Pidä vetoköysi omalla puolellasi, sillä siitäkin voi tulla aikasakkoa. Kelkka tulee vetää kokonaan viivan yli, joten pidä huoli, että vetoboksissasi on tarpeeksi tilaa kelkalle, etkä sotkeudu vetoköyteen.

7 Juoksu

hyrox kilpailu burbee

8 Burpee Broad Jump

Burpeehyppy on toinen laji, jossa helposti voi saada aikasakkoa, jos suoritus ei ole sääntöjen mukainen. Jos käsiä ei laita liian eteen ja jalat ovat tasassa hyppyyn lähdettäessä, niin tuskin tuomareilla on suorituksesta mitään valitettavaa. Usein kilpailuissa burpeeta tehdään kaksi 40m suoraa, joiden välissä on lyhyt kääntöpaikka, jossa saa kävellä.

9 Juoksu

hyrox kilpailu row

10 Row

Soutu on hyvin selvä lajipiste. Muista vaan laittaa jalat remmeihin ennen kuin otat soutukahvasta kiinni. Kun kilometri on täynnä, nosta käsi ylös ja odota, että saat luvan jatkaa matkaasi.

11 Juoksu

hyrox kilpailu Farmer’s carry

12 Farmer’s carry

Farmarikävelyssä sinun tulee itse valita oikean painoiset kuulat ja kävellä niillä merkittyä reittiä 200m matka, jonka jälkeen palautat kuulat siihen mistä ne otitkin.

13 Juoksu

hyrox kilpailu sandbag lunges

14 Sandbag Lunges

Askelkyykkykävelyssä ota niskaasi oikean painoinen hiekkasäkki ja lähde aloitusviivan takaa askeltamaan vuorojaloin 100m matka. Usein matka on jaettu neljään 25m suoraan, joiden välissä on lyhyt käännösalue, jolla voit kävellä vapaasti. Et kuitenkaan voi missään vaiheessa ottaa hiekkasäkkiä pois niskastasi. Palauta suorituksesi jälkeen hiekkasäkki oikeaan kasaan ja jatka matkaa viimeiseen juoksuun.

15 Juoksu

hyrox kilpailu wall ball

16 Wall Ball

Viimeisen juoksun, joka saattaa olla lyhyempi tai pidempi, jälkeen saavut viimein pallonheittoon. Yritäi rauhassa odottaa, että sinut ohjataan vapaalle suorituspisteelle ja oma tuomarisi antaa luvan aloittaa. Nykyään tauluissa on kosketustunnistin ja silmiesi edessä näyttötaulu, jossa näkyy suorittamiesi hyväksyttyjen ja hylättyjen heittojen määrä. Vieressä oleva tuomari voi hylätä oikeaan kohtaan osuneen heittosi, jos hänen mielestään et ole käynyt tarpeeksi alhaalla kyykyssä. Tuomarin kanssa ei kuitenkaan kannata ruveta riitelemään, vaikka omasta mielestäsi teet hyväksyttyjä suorituksia vaan kiltisti käydä vaan syvemmällä kyykyssä. Kun sata hyväksyttyä heittoa on tehty ja saat tuomariltasi luvan jatkaa, voit ottaa vielä viimeisen spurtin maalikorokkeelle ja onnitella itseäsi kilpailun suorittamisesta.

hyrox kilpailu maali

Maali

Onneksi olkoon!! Selvisit maaliin! Ota hyvä pose maaliintullessasi.

Maalikorokkeen takana on iso näyttötaulu, johon loppuajat ilmestyvät. Pitää huomioida, että näissä ajoissa ei välttämättä näy mahdolliset aikarangaistukset. Kun siirryt maalikorokkeelta maalialueelle, saat finisher-patchin, joka on sitten myöhemmin mukava kiinnittää reppuusi merkiksi suorituksestasi. Maalialueella on yleensä banaania ja red bullia sekä vettä tarjolla, joten kannattaa niitä tankata hyvin, jotta elimistön palautuminen lähtisi heti käyntiin.

Kilpailun jälkeen

Kun olet hetken palautunut ja mielestäsi näytät tarpeeksi hyvältä, niin käy ottamassa virallinen loppuaikakuva. Yleensä siihen joutuu hetken jonottamaan, mutta siitä saa hyvän muiston loppuajasta. Kun astut kuvausmatolle, ilmestyy loppuaika automaattisesti takanasi olevalle näytölle. Toki kannattaa tarkastaa, että siinä on oikea aika ennen kun otat kuvausposesi. Kun olet tarpeeksi kauan fiilistellyt suoritustasi maalialueella, voit poistua sieltä luovuttamalla uloskäynnillä ajanottosirusi. Tämän jälkeen voit noutaa kamasi narikasta ja lähteä vaikka kaupungille juhlimaan suoritustasi.

Hyroxin virallisesta tulospalvelusta näet oman ja kaikkien muidenkin ajat eroteltuna suorituspisteittäin sekä sijoituksesi kyseisessä lajissa kilpailuluokassasi (ei ikäryhmä). Kannattaa tutkia tarkkaan, että mitkä ovat omia vahvuuksia ja heikkouksia. Varsinkin vertailemalla muihin samassa ikäryhmässä kisaaviin, voi helposti selvittää, että missä lajeissa tai juoksuissa tulee ajallisesti eniten häviötä ja keskittyä harjoittelemaan niitä.

Viralliset kisakuvat tulevat nettiin katseltavaksesi yleensä muutamassa pivässä. Jos et ole etukäteen tilannut kuvapakettia, voit netissä ensin katsoa esikatseluna kuvasi ja vasta sen jälkeen päättää, että tilaatko kuvat itsellesi. Tämän jälkeen voikin alkaa miettimään seuraavaa kilpailua, johon osallistut ja miten voisit parantaa aikaasi siinä.